Henkilöstöjohtamisen kehitys

Mitä on henkilöstöjohtaminen?

Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan henkiöstön johtamisesta vastaavaa osastoa. Henkilöstöosastolla on monia toimintoja, kuten rekrytointi, korvausten valvonta, suorituksen seuranta ja koulutuksen tarjoaminen. Maailma näyttää hyvin toisenlaiselta tänään kuin Deloitten julkaistessa vuonna 2011 ensimmäisen Human Capital Trends -raportin. Teknologia on vallannut työyhteisöt nopeudella, mitä olisi ollut vaikea kuvitella 10 vuotta takaperin. Henkilöstön osaaminen ja muuntautumiskyky on kehittynyt huimasti, mutta samalla vaatimukset työyhteisöjä kohtaan ovat kasvaneet, mitä tulee esimerkiksi Tasa-arvoon ja eettisyyteen. 


Henkilöstöjohtamisen kehityksen 5 vaihetta

Deloitten laatimassa Human Capital Trends 2020 -raportissa tarkastellaan työelämän ja henkilöstöjohtamisen tulevaisuutta kymmenen trendin kautta. Näistä trendeistä Suomessa tärkeimmäksi HR- ja liiketoimintajohtajat ottivat esille henkilöstön hyvinvoinnin, yhteenkuuluvuuden, uuden osaamisen kehittämisen, HR:n muuttuvan roolin ja tiedolla johtamisen. 

1. Henkilöstön hyvinvointi

Kyselyyn vastanneista HR- ja liiketoimintajohtajista peräti 96 % näkee työhyvinvoinnin yrityksen vastuuna henkilöstöään kohtaan. Suomalaisista vastaajista 84 % (globaalisti 80 %) pitää työhyvinvointia tärkeänä tai erittäin tärkeänä organisaation menestymisen kannalta, mikä nostaa sen tämän vuoden kärkitrendiksi. Yritysten tulisi ottaa hyvinvointi kiinteäksi osaksi työn suunnittelua, jotta henkilöstö voi hyvin ja suoriutuisi myös työstään parhaalla mahdollisella tavalla. 

2. Yhteenkuuluvuus

Menestyvien organisaatioiden ominaispiirteisiin kuuluu selkeä yhteys henkilöstön yhteenkuuluvuuden sekä organisaation tuloksentekokyvyn välillä. Tällä tavoin yritykset pyrkivät voimistamaan työntekijöiden yhteenkuuluvuutta sekä koko yrityksen että osastojen sisällä ja tunnetta siitä,  että työntekijöillä on mahdollisuus omalla toiminnallaan vaikuttaa yritystä pääsemään yhteisiin, merkityksellisiin tavoitteisiin. Suomalaisista tutkimukseen vastanneista HR- ja liiketoimintajohtajista 50% (globaali 43%) näkevät organisaatiokulttuurin, henkilökohtaiset suhteet 22% (globaali 24%) ja johtajuuden 19 % (globaali 20%) keskeisimpinä tekijöinä tämän solidaarisuuden tunteen vahvistamisessa. 

3. Uuden osaamisen kehittäminen

Liiketoimintaympäristö on voimakkaasti dynaamista ja siitä johtuva osaamisen tarve on jatkuvasti muutoksen alla. Organisaatioiden tulee keskittyä tukemaan henkilöstöään tämän muutoskyvykkyyden ja inhmillisten taitojen vahvistamisessa, mikä toisaallaan lisää työntekijöiden ja yritysten elastisuutta toimia yhä vaikeammin ennakoitavassa työelämässä. 

4. HR:n muuttuva rooli

HR:n eli henkilöstöjohtamisen pitempiaikaisiin tavoitteisiin on kuulunut jo pitkään entistä voimakkaampi liiketoimintalähtöisyys. Sen lisäksi henkilöstöjohtamiselta odotetaan tulevaisuudessa uudenlaisia puitteita sekä toimintasuunnitelmia. Tiimien tulee panostaa erityisesti ihmislähtöisen kokemuksen parantamiseen, mikä koskee niin työntekijöitä kuin asiakkaitakin. Tulevaisuudessa organisaatioiden eri osa-alueiden yhdistäminen toisiinsa tulee olemaan korostuneessa asemassa. Esimerkkinä tilanne, jossa tuotannon ja IT:n ammattilaiset työskentelevät yhdessä. 

5. Tiedolla johtaminen

Uusimpana trendinä on noussut tänä vuonna esiin tiedolla johtaminen. Oppimisen odotetaan tapahtuvan yhä useammin tiimeissä ja hiljaista tietoa jakamalla. Yritykset, jotka pystyvät jakamaan tietoa onnistuneesti menestyvät liiketoiminnassakin selvästi paremmin. Jotta itseohjautuvat tiimit pystyisivät toimimaan tehokkaasti, edellytetään siihen tehokasta tiedonjakoa. Tutkimukseen vastanneista HR- ja liiketoimintajohtajista 36 % (globaali 52 %) kokee työvoiman liikkuvuuden vaikuttavan eniten tiedolla johtamisen strategian kehittämistarpeeseen. 


Lähteet:


Deloitte (2020) Human Capital Trends. Haettu 1.4.2021 osoitteesta: https://www2.deloitte.com/fi/fi/pages/human-capital/articles/hc-trends-2020.html

Deloitte (2020) The social enterprise at work: Paradox as a path forward. 2020 Deloitte Global Human Capital Trends. Haettu 1.4.2021 osoitteesta: https://www2.deloitte.com/content/dam/Deloitte/fi/Documents/human-capital/Human-capital-trends-2020.pdf

Henkilöstöjohtaminen - Tiimi 4
Kaikki oikeudet pidätetään 2021
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita