Tiimi

Anu Jokela

Hamk, liiketalouden muuntokoulutus 2021. 

Olen valmistunut medianomiksi 2003 ja pyrin suorittamaan tradedomin tutkinnon ensi vuoden loppuun mennessä. Työkokemus kaupan alalta ja markkinoinnista. Esimieskokemusta jonkin verran ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto.

Henkilöstöjohtamisen moduulissa on antoisinta ollut valtava tiedon määrä mitä saatavilla. Ja samalla se oli myös haastavinta, koska tiedon käsittelyyn ja suodattamiseen rajallinen aika.  Pidän henkilöstöjohtamista yhtenä vaihtoehtona opinnäytetyölle, koska esimiestyö monimuotoisuudessaan ja rajattomine oppimismahdollisuuksineen kiehtoo.

Jarkko Paloviita 

Hamk, liiketalouden monimuotokoulutus 2019

Päädyin opiskelemaan tradenomiksi siitä syystä, että en oikein tiennyt mitä haluan aikuisena tehdä. Minulle on tässä pikkuhiljaa kuitenkin valjennut selkeä visio tulevaisuudestani ja siitä, mitä haluan tehdä ja olla. 

Henkilöstöjohtaminen oli sinällään uudempi aihe itselleni, sillä minulla on vain vähän kokemusta oikeasta työelämästä, verrattuna ryhmän jäseniini. Työskentelen tällä hetkellä vain itselleni finanssi-instrumenttien treidaajana, työelämän puolelta siis suurempaa kosketusta henkilöstöjohtamisen ja työlainsäädännön aihepiiriin ei toistaiseksi ole ollut. Henkilöstöjohtamisen moduuli on kuitenkin valmentanut minua tarpeeksi tulevaisuuden varalle, mikäli tulevaisuudessa olen työntekijänä tai toimin esimiesasemassa. 



Jarmo Laukkanen

Hamk, liiketalouden muuntokoulutus 2021.

Siirryin aikoinaan työelämään suoraan koulusta ja tradenomin tutkinto jäi kesken, mikä on jäänyt kovasti harmittamaan. Koronan myötä tuli sopiva tilaisuus viimeistellä opinnot, toivottavasti tämän vuoden loppuun mennessä tutkinto on suoritettuna. 

Olen kiinnostunut kehittämään omaa johtamisen osaamista ja tältä kurssilta olen saanut paljon uutta hyödyllistä tietoa. Aihealue on kokonaisuudessaan hyvin laaja, mutta koen saaneeni hyvän yleiskäsityksen johtamisen eri osa-alueista. 

Vuokko Volanen

Hamk, liiketalouden monimuotokoulutus 2019

Olen valmistunut merkonomiksi 2008 ja työskentelen Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymässä. Toimin taloussihteerinä sekä hankintakoordinaattorina. Työssäni hoidan kuntayhtymämme omistaman osakeyhtiön taloushallintoa, kirjanpitoa, laskutusta, perintää, palkanlaskentaa ja hoidan veroilmoitukset. Teen lisäksi tilinpäätöksen ja avustan konsernitilinpäätöksen teossa.

Työni ollessa vaativaa, tarvitsen kaiken mahdollisen ajantasaisen tiedon liiketaloudesta ja päädyin sitä kautta opiskelemaan tradenomiksi Hamk:iin. Viime vuonna osakeyhtiömme osti henkilöstövuokrausta myyvän osakeyhtiön, joka sulautui tänä vuonna osaksi yhtiötämme. Sieltä siirtyi henkilöstö alaisuuteemme ja tämä on tuonut työhöni lisää henkilöstöhallintoon liittyvää työtä sekä paljon kysymyksiä. Henkilöstöjohtamisen moduulin ansiosta olen paremmin perillä työlainsäädäntöön ja henkilöstöjohtamiseen liittyvistä asioista.


Henkilöstöjohtaminen - Tiimi 4
Kaikki oikeudet pidätetään 2021
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita