Tiimityötaidot

Työporukasta tiimiksi

Tiimi on yhtäkuin työyhteisö, jonka jäsenet ovat sitoutuneet toimimaan yhdessä jonkin päämäärän saavuttamiseksi. He ymmärtävät yhteistyön arvon työpaikalla ja ottavat yhdessä vastuun koko tiimin onnistumisesta. Aitoa tiimityötä syntyy kun tiimin toiminnan yhteistavoitteista on sovittu esimiehen sekä tiimin kesken. Tämän jälkeen tiimi päättää itsenäisesti tehtävien jaosta tiimin jäsenten kesken. Tiimin toiminnassa korostuu sekä yksilövastuu että yhteisvastuu tiimin tuloksista. Tiimin jäsenen kirja, Jari Salminen(J-Impact Oy, Multiprint Oy 2014)


Tiimiäly

Tiimiäly näkyy tiimin kyvyssä yhdessä hahmottaa ja ratkaista monimutkaisia ongelmia, hyödyntäen jäsentensä erilaista osaamista ja kokemushistoriaa. Tässä suuressa asemassa ovat yhteistyötaidot, vuorovaikutus, kyky hyödyntää jäsenten osaamista ja ominaisuuksia ongelmanratkaisussa sekä sosiaalinen herkkyys eli kyky havainnoida toisten ihmisten tunteita ja sanattomia viestejä.

Tiimin vahvuus on sen jäsenten erilaisuudessa joten roolien ja ominaisuuksien tunnistaminen ja hyväksyminen on tiimin toimivuuden kannalta tärkeää. Jokaisella tiimin jäsenellä tulisi olla aito puheoikeus.  Tiimin jäsenen kirja, Jari Salminen(J-Impact Oy, Multiprint Oy 2014)


Hyvä tiimityö

Tiimityön teho lisääntyy, kun tiimiläiset käyttäytyvät tosiaan kohtaan hyvin. Hyvän tiimityön pohjana on positiivinen ilmapiiri ja sen ylläpitäminen, työkavereiden arvostaminen, yhteiset pelisäännöt sekä päämäärä.  Hyvässä tiimityössä jokainen tiiminjäsenen tulisi voida tuoda esiin omat ideansa ja ajatuksensa mutta myös osata kuunnella muita tiiminjäseniä. Hyvä kuuntelija pystyy omaksumaan ja ymmärtämään muiden käsityksiä. Hyvät tiimityötaidot eivät edellytä jotain tiettyä persoonallisuutta. Oleellista on se, että haluaa tehdä työtä yhteisen päämäärän eteen. Hyvä tiimipelaaja on valmis muuttamaan ajatuksiaan ja toimintatapojaan. Tiimityö on usein ongelmanratkaisua ja vaikeiden tilanteiden kohtaamista. (Riitta Hankonen, TehyLehti 11/2014)


Huipputiimi

Huipputiimin jäsenet puhaltavat yhteen hiileen, työ etenee rivakasti, ristiriitoja osataan ratkaista ja henkilökohtaiset kahnaukset loistavat poissaolollaan. Tekemisessä syntyy yhteisiä flow-tiloja, jotka tuottavat uutta ajattelua ja uusia innovaatioita. Huipputason tekeminen vaatii yhteistä ajattelua, käytännön toimenpiteitä ja pelisääntöjä, miten haluamme yhteisesti toimia. Hyvin toimivassa tiimissä jäsenet ovat sitoutuneet yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Lisäksi heillä on yhteisvastuu tiimin tuotoksesta eli viime kädessä yksilön tavoite väistyy yhteisen tavoitteen tieltä. (Pekka Autio ClearCoach Oy)

Huipputiimi  pystyy helposti muuttamaan toimintaansa tilanteiden mukaan ja on valmis kehittymään yhdessä. Siinä on innostava ryhmädynamiikka, joka sietää myös eriäviä mielipiteitä ja kritiikkiä. Huipputiimin toimintakulttuuri ja dynamiikka kehittyvät koko ajan. Muutoksen tiimin työskentelyyn voi tuoda yhden ihmisen lähteminen tai johtamisessa tapahtuvat muutokset. Tiimi voi tällöin taantua, mutta kykenee taas aloittamaan kipuamisen huipputiimiksi.

Ero työporukan ja huipputiimin välillä syntyy erosta ongelmanratkaisukyvyssä. Huipputiimi arvioi säännöllisesti omaa toimintaansa ja pyrkii parantamaan suoritustaan koko ajan. Se tuottaa jäsenilleen työniloa ja työnimua, mikä välittyy myös muualle ympäristöön. Huipputiimi vaalii ja hyödyntää ihmisten erilaisuutta ja löytää kustakin ne omimmat vahvuudet. He pystyvät täydentämään toisiaan taidoillaan ja heidän tekemistään leimaa yhteinen toimintamalli. Huipputiimin toiminnassa on kyse tasapainosta erityisosaamisen ja moniosaamisen välillä. (Keva, Taina Uronen 6.6.2019)  


Tiimien kehittyminen

Tiimin muodostumisen etenee tietyn kehityskaaren mukaan ja siinä on erilaisia kehitysvaiheita. Jokainen tiimi kehittyy oman aikataulunsa mukaan jolloin kehitysvaiheiden ajoittuminen on erilaista eri tiimeillä. Kaikki tiimit käyvät kuitenkin nämä vaiheet läpi. Kehitysvaiheita ovat:

  1. perustamisvaihe (tunteminen, roolit, päämäärät, tavoitteet jne; tiimisopimus)
  2. myrskyvaihe (näkemysten erilaisuus...opettelu....)
  3. oppimisvaihe
  4. suoritusvaihe
  5. huipputiimivaihe
  6. hajoamisvaihe

Tiimin kehittymisnopeus riippuu monista tekijöistä, kuten tiimin jäsenten keskinäinen tuntemus, tiimin jäsenten aikaisempi tiimikokemus, tiimin toimintaympäristöltä saama tuki, tiimille asetettujen tavoitteiden selkeys sekä tiimivalmentajan osaaminen ja johtamisvoima. Ongelmatilanteissa tiimitoiminnan kehittymistä voidaan tehokkaasti nopeuttaa koulutuksella ja tiimivalmennuksella. Tiimin jäsenen kirja, Jari Salminen(J-Impact Oy, Multiprint Oy 2014)

Työelämä on usein muutoksia täynnä ja välillä vuoristorataa. Tällöin ihmisten yhteistyökyky ja sen laadukkuus myös muuttuu ajan kuluessa. Samoin tiimien kehitysvaiheet ovat koko ajan muutoksessa. Muutos voi olla molempiin suuntiin eli taantumista tai positiivista kehittymistä. Kerran saavutettu ihmisten välinen positiivinen synergia ei kanna pitkälle, jollei siihen tietoisesti kiinnitetä huomiota ja tehdä konkreettisia parannuksia yhteistyön ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. (Pekka Autio ClearCoach Oy)


Pohdinta

Tiimityöskentely tuo parhaimmassa tapauksessa organisaation toimintaa joustavuutta ja ketteryyttä. Jos tiimin jäsenet hitsautuvat hyvin yhteen ja saavat parhaimmat taidot esiin jäsenistään, tiimin on mahdollista kehittyä huipputiimiksi. Tiimejä on niiden kehittymistä on tuettava esimiespuolelta ja huonosti ohjautuvan tai kriisejä vallitsevan tiimin toimintaa tulee puuttua. Ne henkilöstön jäsenet jotka ovat tottuneet työskentelemään itseohjautuvasti solahtavat helposti tiimityöskentelyyn jossa vastuu työnsuunnittelusta ja toteutuksesta on itsellä. Kaikki eivät kuitenkaan ole luontaisesti tiimityöskentelijöitä ja siitä syntyvät suurimmat ongelmat tiimityöskentelyyn siirryttäessä.


Lähteet:

Ulvila Opetus-ja kasvatustoimi, Tiimin jäsenen kirja / Jari Salminen(J-Impact Oy, Multiprint Oy 2014) Haettu 31.3.2021 osoitteesta: https://peda.net/ulvila/varhaiskasvatus_esiopetus/arkipedahanke/kirjareferaatit/ot

Riitta Hankonen, TehyLehti 11/2014. Haettu 7.4.2021 osoitteesta:https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/hyva-kaytos-lisaa-tuottavuutta

Pekka Autio ClearCoach Oy, Johtaminen, Tärkeintä toimivassa tiimityöskentelyssä on oppiminen, vaikka välillä mennään vuoristorataa. Haettu 31.3.2021 osoitteesta: https://pekkaautio.fi/toimiva-tiimityoskentely/

Keva, Taina Uronen 6.6.2019. Haettu 7.4.2021 osoitteesta: https://www.keva.fi/blogi-kirjoitukset/mista-on-huipputiimit-tehty/

Henkilöstöjohtaminen - Tiimi 4
Kaikki oikeudet pidätetään 2021
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita